Miten tuskaista voikaan olla ajankulun hitaus! Odottavan aika on oikeasti pitkä. Ja samalla tuntuu että aika menee siivillä, ettei päivänkään tunnit riitä tämän kaiken tekemiseen!
Kouluhommat etenevän omalla painollaan, harjoittelujaksoa odotellessa, se alkaa neljän viikon kuluttua. Miten voin olla valmis sinne menemään, enhän muista puoliakaan asioista. Onneksi tuntuivat siellä todella mukavilta työkavereilta. Ehkä sopeudun sinne!!! Pari koulutehtävää on "hieman" vaiheessa!!! Voi kun jostain saisi energiaa niiden työstämiseen... Olisko kellään...

Odotus on tuskaa, ikävästi takaraivossa ja sydämessäkin sellainen olo että ei tule hyvin tämäkään päättymään. Viikkoja on jo niin paljon jotta liikkeet pitäisi tuntua, mutta mutta... Ikävästi on alkanut tuntumaan kevyitä supistuksiakin, vaikkakin kivuttomia... Neuvola on vasta perjantaina!!! Ja seuraava ultra kahden viikon päästä!!!
Ja sitten isäntä ihmettelee että miksi olen niin kireä, tuskainen ja itkuinen. Selitä siinä sitten... Ei tuo mitään ymmärrä. Vaikka oikeesti kyllä varmasti ymmärtääkin, saman paskan tuokin on läpikäynyt!

En nyt vain aina jaksa! En sitten millään!!!