Täällä sitä vain istutaan näppäimistöllä. Pitäisi jo olla nukkumassa. Yksin kuuntelen hiljaisuutta.
Muksut nukkuu, tasaisesti kähinää kuuluu itkuhälyttimestä, mutta muuten kovin hiljaista. Kissakin on vielä pihalla. Mies lähti viettämään poikien kanssa iltaa eräälle mökille, suht´ läheelle kyllä. Tulee sitten huomenissa kotiin kunhan selviää. Yllättävän kiltisti muksut suostuivat nukkumaan, kostautuu varmaan aamulla. Varsinkin kun minä kukun vielä hereillä!!!

Tänään muuten mammailimme neidin kanssa. Herra halusi jäädä isän kanssa kotiin. Pojat kyllä toimivat meille kuskina. Kävivät mm. kaupassa sillä väliin. Ihanaa kun minun ei tarvinnut mennä kauppaan pähkäilemään, että mitä ihmettä sitä taas syötäisiin. Muksut syövät taas pelkkää perunasoselaatikkoa joten heidän ruokailu on helppoa. Mutta kun itsekkin pitäisi syödä (kai).Inhoan kaupassakäyntiä!!! Ei sen puoleen, eihän mulla mitään rahaakaan olisi ollut kauppaan. Muksujen rahat tulevat huomenna (tänään) ja minun tilipäivä on vasta ensi viikolla. Palkanmaksaja vain on turhan nirso!!!

Mammailu oli kivaa, neitikin tuntui viihtyvän paremmin kun oli pikkusen vähemmän porukkaa. Ei ollut sellaista ylettömää sählinkiä. Ihanaa kun saa höpöttää mammajuttuja ihan rauhassa. Mies kun ei oikein niistä oikein lämpene!

Tuli muuten yksi eilinen juttu mieleen. Taitavat nämä nyky muksut olla nerokkaita. Neiti tosiaan 2v. päätti haluta katsoa Puuha Peteä (puuhaa), oli sitten ihan ittekseen laittanut telkkarin ja videot päälle. Superäiti istui tietenkin (silloinkin) näppäimistön eessä. (minäkö kiinni koneessa???)
No, neiti sitten tuli ilmoittamaan että katsoo Puuhaa. Ei sitä sitten enää voinut oikein kieltääkkään!!!

Ja toinenkin asia eiliseltä: Mies kun aloitti tämän kertaisen projektinsa niin sanoi tuo, että kiirettä ei sitten tarvii pitää, tehdään silleen pikkuhiljaa. Kyllähän minä mieheni tunnen ja hymyilin vain. No tuo projekti on enää kaiteita vailla valmis. Eilen piti sateessa valaa portaat. Mikä ihmeen pakko ne oli sateella valaa, olis oottanu hetken, kaikki sade loppuu kyllä aikanaan!!! Sitten piti kiukutella kun ei saa kunnolla suojattua ja yms yms... Ja kaiken kukkuraksi kissaneiti oli käynyt tassuttelemassa niillä hienoilla portailla. Pitihän ne tassunjäljet käydä sieltä hiertämässä pois vielä yöllä. Ihan kuin ne olisivat menneet täydellisen pilalle!!!
Uhkasinkin maalata niihin portaisiin jalanjälkiä, toista reunaa ylös ja toista alas. Eikö ne olisi hienot? Mielestäni kyllä, mutta nuo miehet...

Paijjulle muuten terkkuja, nauti uudesta olohuoneestasi! Heille on tehty remonttia ja olin muksujen kanssa auttamassa huonekalujen uudelleen asettelussa. Hieno tuli!!!

Nyt tämä mamma menee aa-aa. Pakko!!!

Kut natt
T. Minna : )