Tänään on koleaa, ulkona ja mielessäni. Olen lukenut kohtalotovereideni
tekstejä, niin paljon on taas pieniä enkelivauvoja syntynyt. Aina kun
uuden äidin listalta löydän, Roosan ikävä iskeytyy mieleeni kovempana
kuin normaalisti. Kuinka kaipaankaan sitä pientä ihmistä joka sisälläni
kasvoi. Kuinka onnellinen olisinkaan jos hänkin olisi luonamme saanut
kasvaa. Olisikohan hänestä tullut samanlainen tuittupää kun pikkusisko
on? Voi, jos olisin saanut tietää. Toivon että hänellä on kaikki hyvin
siellä taivaassa, onhan hänellä siellä hoitajia. Äidin mummu ja
kaksi pappaa, äidin eno, äidin serkku, ja isän mummut ja vaarit.
Äidillä on niin kamala ikävä sinua Roosa!
Tänään on kerhopäivä, toivottavasti saan "kasattua" itseni ennenkuin
poju tulee kerhosta, tai neiti herää päikkäreiltä. Kyllä meillä lapset
ovat ennenkin nähneet että äidillä on paha miele ja että äiti itkee,
mutta jotenkin on mulle helpompaa surra yksin. Neiti varsinkin on vielä
niin pieni ettei hän ymmärrä miksi äiti itkee. Roope vanhempana tietää
miksi, mutta kun hänellekin tulee silloin paha mieli. Helpompi olla
siis kaikkien.
Meillä ei piilotella Roosaa. Vaikka meillä ei kotona olekaan esillä
hänestä yhtään kuvaa, hän on meidän perheenjäsen. Meillä jutellaan
Roosasta ja Roosalle. Haudalla käynti kuuluu arkipäivään. Nyt kun huono
ilma siis sataa, niin toivottavasti pääsen siellä käymään yksin.
Silloin siellä on jotenkin niin haurasta ja samalla kaunista. Haluan
viedä Roosalle kynttilän kaunistamaan kiveä. Muuten siellä on niin
pimeää, koska ei ole lunta valaisemassa.
Jaa-a. Kait sitä on saatava tänään muutakin aikaiseksi kun punaiset silmät. Kanavatyö kutsuu.
Aurinkoa murheen läpi toivottelen, Minna :)
torstai, 23. marraskuu 2006
Kommentit