Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa,
järven aalto jäätynyt talvipakkasessa,
varpunen pienoinen syönyt kesäeinehen,
järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.

Pienen pirtin portailla oli tyttökulta:
"Tule, varpu, riemulla ota siemen multa!
Joulu on, koditon varpuseni onneton,
tule tänne, riemulla ota siemen multa!"

Tytön luo nyt riemuiten lensi varpukulta:
"Kiitollisna siemenen otan kyllä sulta.
Palkita Jumala tahtoo kerran sinua.
Kiitollisna siemenen otan kyllä sulta!"

"En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta.
Olen pieni veljesi, tulin taivahasta.
Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen,
pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta."


Z. Topelius - Otto Kotilainen

Joululaulu jota en pysty varmaan ikinä enää laulamaan itkemättä. Kuunteleminenkin tekee jo tiukkaa. Lasten kanssa aamusella kuunneltiin joululauluja ja tämä tuli sieltä kanssa. Siinä äiti sitten istui keskellä lattiaa ja nieli kyyneleitä. Onneksi lapsoset tanssivat eivätkä huomanneet äidin pahaa oloa. En halunnut pilata heidän iloista tanssiaan. Siinä kun ihailin lapsiani, ikävä kalvaa sydäntä. Olisin niin mielelläni ottanut kaikki kolme siihen tanssimaan. Miksi Roosan piti lähteä? Miksi hän ei saanut meille jäädä?
Isoja kysymyksiä mihin ei varmaan koskaan saa vastauksia. Sanotaan että tuskasta ja kivusta oppii. Mitä hittoa miistä nyt oppia pitäisi? Eikö tämä eläminen itsessäänkin ole jo tarpeeksi hankalaa? Hittoako enempää pitää kivittää!

Nyt harmittaa niin paljon että parempi mennä viimeistelemään lahjatyynyt. Ensin kyllä taidan käydä hermosauhuilla!
Kirjoittelemisiin Minna : /