Torstai. Heräsimme Roopen kanssa aikaisen, sairaalassa piti olla jo 7.30. Kotoa piti lähteä siis jo ajoissa!
Mummin kyydissä huristelimme sairaalaan. Onneksi siellä ei tarvinnut kauaa odotella. Melkein samantien hoitaja tulikin jo haastattelemaan ja pian lääkärikin kävi. Sitten olikin jo äidin aika sanoa hei-heit. Tietysti äiti koko ajan tippa linssissä ja itku kurkussa. Onneksi Roope jaksoi olla silti tosi reipas. Äiti on oikein tosi ylpeä! Onneksi mummi oli mun tukena niin kauan että poju pääsi pois leikkaussalista. Sitten passitinkin mummin kotiin. Siellä minä istuin Roopen vieressä ja katsoin nukkuvaa poikaani. Mielessä pyöri monen monta ajatusta ja pelkoa miten kaikki voisi/olisikin voinut päättyä toisin. Mutta onneksi olemme kaikki neljä suht´hyvinvoivina kotona!
Viime yönä pyörin puolihorroksessa sängyssä, yht´äkkiä havahduin ajatukseen että millaisen arkun Roope haluaisi. Mitenkään en meinannut saada sitä ajatusta pois päästäni, eikä tietenkään uni sitten millään silmään. Sitten sitä tuijotteli kelloa jo odotti että kello herättää. Nyt painaa uni silmää ja pää kihisee. Unen puute ja epäsäännöllinen ruokailu tuuppaa migreenioireita päähän. Mutta kyllä minä tämän kestän, onhan Roope sentään elävien kirjoilla ja kotona!!! Kyllä on raskasta olla äiti! Ja rakkautta täynnä!

Nyt menen nauttimaan ihanien lapsieni läheisyydestä. Kunnes tulee ilta ja Roopen aika ottaa lääkkeet. Ei meinaa millään ottaa lääkkeitään. Suppoja kun ei saa laittaa pyllyyn niin toinen vaihtoehtohan on että otetaan sitten suun kautta. Muttakun sekään ei suju ilman itkua, kiristystä ja lahjontaa!
Keinot loppuu kohta. Onneksi lääkitys on vain lyhytaikaista!

Pitäkää rakkaat lähellänne ja nauttikaa läheisyydestä
T: Minna : )