Niin jää taas taakse yksi vuosi. Mennyt vuosi oli kyllä paljon parempi kuin edellinen. Mutta silti vuoteen sisältyi pelkoja ja kammoa. Mutta myös kilo kaupalla iloa ja onnea! On ihanaa kun vuosi sujui ilman isoja menetyksiä.

Tänään suru on helpompi ottaa vastaan ja hyväksyä se kuin viime vuonna.
Tänään on helpompi elää sen surun kanssa kuin viime vuonna.
Tänään osaan nauttia onnellisista hetkistä paremmin kuin viime vuonna.
Tänään olen onnellisempi kuin viime vuonna.

Enää en pelkää että suru nielee minut kokonaan, tiedän että pohjaltakin pääsee ylös. Tiedän että läheiset ja ystävät haluavat auttaa minua tervittaessa. Tiedän että minua kaivattaisiin jos lähtisin pois. En halua lähteä pois, en halua tuottaa läheisilleni niin suurta tuskaa.
Suru on muuttanut muotoaan. Surusta on tullut minullekin voimavara. Suru muistuttaa minua tyttärestä jota en koskaan saanut kotiin. Suru on aikaa Roosalle. Roosasta on tullut kaunis timantti muistoihini. Kirkas ja arvokas. Mikään ei enää häntä himmennä.
Roosan ansiosta osaan elää hetkessä, en enää mieti pelkkää tulevaisuutta, osaan nauttia myös rakkaistani. Ja omasta ajasta ja elämästä.
Vaikka kaipaan Roosaa ja haluaisin hänet luokseni, niin olen onnellinen että sain rakastaa ja huolehtia lapsestani edes sen pienen pienen hetken. Roosankin elämällä on tarkoitus!

Haluan toivottaa kaikille Oikein rauhaisaa vuoden vaihdetta
                                     Ja onnellista vuotta 2007.


Palaan luoksenne myös ensi vuonna jos luoja suo!
: ) Minna