Mihin ihmeeseen nuo viikonloput kuluu. Aina tuntuu että on maanantai! Kuinka monta maanantaita oikein mahtuu viikkoon??? Aika tuntuu lentävän siivillä. Kuten varmaan eräs ystäväni on varmaan huomannut, kun en ole lupauksistani huolimatta heille kerinnyt katsastamaan uutta kotia! Tulossa ollaan, älä huoli!
Miten ihmeessä voi huomata koska lapsi tarvitsee kipulääkettä? Meillä kun Roope on aivan normaali, leikit ovat aivan yhtä hullunkurisia ja sanoisinko raisuja vaikka luulisi että kipu rauhoittaa. Tai jos Roopea ei enää satukkaan? Sairaalassa kyllä sanottiin että yleensä potilaat ovat kivuliaita ja että säännöllinen kipulääkitys olisi tarpeen. No, ehkä voin ainakin puolittaa Roopen lääkitystä. Pieni kipu voisi hillitä leikkejäkin, toivottavasti! Tai sitten pitää vain luottaa että lääkäri laittoi Roopen tikit tarpeeksi tiukkaan ja ettei ne repeä.

Viikonloppuna kävimme taas oikein kaupungissa keilaamassa. On se hassua kuinka ns."hupi"keilailu ei muka kannattaisi. Meidän pikkupitäjän halliyrittäjä on sitä mieltä että ei hallia kannata pitää esim. pe-illalla saati la-illalla auki. Eihän kukaan silloin keilaa. Meilläpäin kun ei voi huvikseen keilata, ainoastaa pitää harjoitella kisoja varten tai kisata. Tulosta on aina pakko saada. Hohtokeilalu on ainakin aivan turhaa, eihän kukaan jaksa edes sellaista meteliä (tarkottaen siis musiikkia) jota yleensä hallissa silloin soi!
Tuolla kaupungissa ollessamme halli oli koko ajan täynnä heittäjiä. Ratoja tuolla hallilla oli 16 ja suurimmalla osalla radoista heittäjiä oli 3-4. Eli ei ainakaan heittäjiä puuttunut. Kaveripiireillekin ja perheillekin se olisi mitä mainioin harrastus, siis tuo hohto. Ja hallilla heittojen lomassahan voisi vaikka ottaa olusen tai sidukan! Se rentouttaa ja on hauskaa!

Kylläpäs meillä on hupia tiedossa kun lähdemme rakkaan mieheni kanssa kahdestaan pakoreissulle. Mennään junalla Helsinkiin, ollaan oikein hotellissa yötä, käydään ravintolassa syömässä ja nautitaan toisistamme. Myös seuramielessä! IHANAA!!!

Miten ihmeessä lapset voivatkin kinata noin paljon? Ei tunnu missään vaikka toinen ei osaa vielä kunnolla puhua. Silti tuntuu koko ajan olevan jotain kismaa ilmassa. Ja sitten tulee kunnon sota aina välissä ja toinen joutuu jäähylle. Hetki rauhallista ja sitten se alkaa taas, kina ja huuto! Ei mikään ihme että äiti joutuu venyttelemään jo ennestään piukkoja hermoja! Miten ihmeessä lapsi voi väittää ettei hänellä ole kuin yksi lelu, vaikka nyttenkin koko olohuoneen lattia tuntuu olevan kuorrutettu leluilla. On autoa, nukkea, junarataa ja johtoa jos jonkin moista. Ja silti lapsellani ei ole kuin yksi lelu!!! Elämä on julmaa, vai mitä!!!

Tuomarin pilliä kaivaten
T. Minna : )

PS. Katiijalle piti sanomani että kokemuksista koitan ottaa opiksi. Varsinkin omistani, mutta jos vaikka vahingossa oppisi sinunkin kokemuksista. Olethan vanhempi ja viisaampi!!!