Armaallani on tänään synttärit! Onnittelut siitä!!!

Siis aivan käsittämätöntä, UNOHDIN!!! Siis anteeksi!!!

Vielä viime viikolla tein suunnitelmia, sitten ma kun esikoinen on eskarissa ja neiti on hoidossa, menemme Herpertin kanssa ostamaan isille lahjaa. Mutta toisin kävi! Ikinä ei kannata tehdä suunnitelmia, eihän ne toteudu...

Olimme eilen rippijuhlissa. Ajatella, heidän kaikki kolme lasta ovat jo niin isoja että he ovat saaneet "naima"luvan... (rönsy..)

Mutta siis siellä juhlissa kaikki meni oikeinkin hyvin. Taas kerran kun olemme ns. ykköset päällä päätin että eiköhän koiteta ottaa perhepotretti. Eka otos sujui hyvin muksut olivat ok, mutta sitten kun olis pitäny uudelleen kuvata, niin eikös neiti ottanut hepulin. Itsekseen on kuvassa kyllä ja äitin täytyy siis huom.TÄYTYY ottaa kuvia välillä jopa paljon! Niin eikös sitten kun pitäis ottaa ns. virallisempi kuva niin tämä käypi temppuilemaan. JA PÖH sanon minä!!! (tämäkin oli oikeastaan rönsy...)

Oikea asia, syy siihen miksi en pääsekkään ostamaan kullalle lahjaa on se että SAIRASTUIMME, kaikki paitsi isäntä ja pienin. Esikoinen aloitti aivan puun takaa iski, oli ulkona ja tuli käymään vessassa niin eikös siihen vessan lattialle. Eka satsi pesukoneeseen... No, olkkarin sohvan kulmaan potemaan. Neiti ihan intoa piukeena että nyt saa hakea patjat alas ja nukkua olkkarin lattialla, ei katsotaan sitä sitten illalla ja ethän sinä ole kipeä!!, isäntä koittaa! Neiti pyytää peittoa eikä isäntä lähde vintistä sitä hakemaan, kiukuttelun jälkeen neiti kiipesi itse vinttiin, takaisin tullessaan oksensi peittonsa ja reppunsa. Satsi nro 2 koneeseen!!! Edelleenkään ei ole vielä hellinnyt lupaa nukkua olkkarissa. Mutta kyllä se sitten irtosi, kun äiteekin kupesi ravaamaan vessassa! Siis yök!!! Todella huonosti nukutun yön jälkeen miten ihmeessä noilla isommilla voi olla noin paljon virtaa??? Mutta onneksi sentään Disney-kanava saa ne hetkiseksi pysähtymään! Herpertti tuottaa pikkusen ongelmia, kun äitee ei oiken aina kerkee (äitee kun käy vieläkin vessa-asioilla...) tai jaksa hoitaa. Onneksi esikoinen jaksaa pitää pikkuiselle seuraa...!

Niin ja se isännän syntymäpäivä. Juttelin aamulla puhelimessa kullan kanssa ja se ilmoitti että serkulta tuli onnittelut ja minä siihen että jaa, mistä hyvästä!! Että näinkin "tunnollinen" mamma!!!

Tuossa muutama viikko sitten ihmettelin että kyllä ihminen on ns. jäänyt kiinni toiseen. Enhän minä osaisi elää ilman isäntää, kuka minua sitten jaksaisi ja kannattelisi kun syyttä suotta kiukuttelen ja itkeskelen. Isäntä on jo yli 9v. aja totuutellun kiertoihini, aina tasaisin väli ajoin iskee migreenit yms. Ja nykyään vielä nuo ikäväkohtaukset jotka eivät kulje missään tasaisissa sykleissä, ainoastaan heinäkuun 10pv. on SE päivä. Mutta isäntä ymmärtää ja antaa kiukutella, jaksaa sitten vielä kiukun päälle haliakin. Miten tuo voi olla niin ihana? Olenko minä puoliakaan niin hyvä? Jaksanko minä tukea häntä niin kuin hää on minun vieressä? En tiedä, mutta menettää en häntä halua! Pelkkä ajatuskin saa ihan mielettömän solmun aikaiseksi sydämessäni.

Rakastan enemmän kuin mitään omaa perhettäni!!!